Jontti & Shaka on tunnettu ja arvostettu rap-duo, joka aloitti yhdessä keikkailun jo yli 10 vuotta sitten. 2007 julkaistu, uusia artisti- sukupolvia innoittanut Rata-Äänite on yksi suomirapin klassikoista jota ajan hammas ei ole nakertanut. Viime vuosina Jontti on keskittynyt kiitetyn soolomateriaalinsa esittämiseen ja Shaka on julkaisut kaksi lp:tä live-yhtyeensä Koivuniemen Herrojen kanssa. Jontin & Shakan rokkaavaa ja energistä live-esiintymistä tehostaa bändin täysverinen kolmas jäsen DJ Logout jonka fantastiset DJ-taidot ovat nostaneet duon lava-esiintymisen uudelle tasolle. Parhaillaan uutta albumia työstävä kolmikko jatkaa siis väkevämpänä kuin koskaan.